Onnenpäivä

Kanojen nimittäin! Vihdoinkin se kesäkuu tuli ja lainkuulijainen emäntä uskalsi päästää kanasensa ulos. Kanathan olivat jo kuukauden, joka kerta kun kanalan ovi avattiin, kyselleet että joko joko joko päästään ulos. No nyt se päivä viimein koitti

Ekat ulkona, no tottakai Torsti ja Rilla. Nämä kaksi porhalsivat ulos tuulipäänä heti kun luukku aukesi

Sitten tuli Olga. Se kun oli ponkaissut pesästä kiireellä syömään kun tulin kanalaan. Se päätti kuukausi sitten, että vaikka taikoo tipuja jostain ja pysyi pesässä niin litteänä kuin vain voi kana olla ja minä sitkeästi kaivelin sen alta munat pois. Sehän olisi niin ihanaa, että nämä saisivat hautoa omia pikku tipusia, mutta ei tilat riitä siihen

Ja sitten arvon Lyyli. Lyyli on ehkä the boss kanoista, ainakin se häätelee kovasti muita vaikkapa ruokakupilta. Lyyli on vähän yrittänyt Olgan kaverina nököttää pesässä mutta ei yhtä tosissaan. Se on aina nätisti lähtenyt vaikka syömään kun olen pesää mennyt ronkkimaan

Olga kipitti häkin päähän ja sitten tulikin niin kiire takaisin sisälle, että piti panna lennoksi. Torstin piti ihan väistää

Ja tässä jo Vanamokin (Torstin perässä) on uskaltautunut ulos. Nyt parin päivän sisällä myös se on päättänyt, että tipujahan tänne on saatava. Ja huh, että siinä on äkäinen muori, hältä ei munia niin vain viedäkkään. Käy ihan kunnolla paksun talvirukkasen kimppuun mikä minulla on ollut käsisuojana

Ja lopulta Unelma arkajalkakin asteli pihalle

Siellä sitä kökötellään tuulensuojassa. Hirmuinen tuuli meni vähän kanoillakin pyrstön alle ja piti kovasti pörhistellä

Mutta kyllä siellä ulkona niin hyvin viihdyttiin, että illalla ei olisi sisälle halunnut kukaan (muu paitsi Vanamo, joka sähisi pesässä minulle). Tänään onkin tullut vettä ja räntää kaamean tuulen kanssa niin, että en edes jättänyt kanalan ovea auki. Kyllä niitä taitaa vähän suututtaa, ne kun luulivat, että tästä se kesä alkaa. No jospa se ensi viikolla alkaisi ihan toden teolla

Kasvihuoneella tapahtuu

 Tänä keväänä päätin, että taimia ihan vain hillitysti. Ihan alunperin ajattelin, että taimet saa kyllä sitten kaupastakin vähällä vaivalla, mutta minkäs se multasormi sormilleen mahtaa. Kevään edetessä, ei pystynyt vastustamaan mullan kutsua, niinpä kurkun ja tomaatin siemenet pääsivät multaan. Myös köynnöskrassia ja orvokkia kylvin, ihan vain syöntimielessä. Odotin muka pitkään kylvojen aloituksen suhteen, mutta silti kurkut olivat jo noin suuria pääsiäisen aikaan ja kuten ikkunasta näkyy, lunta oli vielä tosi pitkään pääsiäisen jälkeenkin maassa, eikä kasvien kasvihuoneeseen pääsylle ollut mitään mahdollisuuksia. Noita taimien alusastioita kävin kasvihuoneelta hakemassa ja jouduin lapioimaan metrin kinoksen oven edestä pois, ennen kuin pääsin sisälle

Yritin päästä helpolla taimien suhteen ja istutin ne korkeisiin maitopurkkeihin ja ajattelin, että lisäilen multaa sitä mukaa kun taimet kasvavat, eli että ohitan kokonaan varsinaisen koulinnan. Jossain vaiheessa tein kynällä pienen kolon yhteen reunaan purkkia ja lisäsin kanankakkavaraston. Kurkuille tämä toimintamalli sopi selvästi hyvin. Mutta tomaatit taisivat mennä piloille, niistä kasvoi honteloita ja lehtivälit venyivät todella pitkiksi. Kun pirtinpöytä alkoi ennen toukokuun puoltaväliä näyttää tämmöiseltä viidakolta, oli aika siirtää viidakko mummunpuolen eteiseen

Anoppi oli ostanut pisimmät tukikepit mitä oli löytänyt, yli kaksi metriset, mutta ei riittänyt niissäkään mitta mun hurjasti kasvaville kurkuille ja kasvihuneeseen ei edelleenkään ollut asiaa yöpakkasten takia. Pirtissä jo alkoi ensimmäistä kurkkua (Femspot F1) pukata esille

Mummun eteisessä kurkuilla oli tilaa kohista kohti kattoa ja vähän viileämpääkin oli. Toivoin, että se olisi hieman rajoittanut kasvua, toiveajattelua

Tomaatit hujottivat myös pitkinä, mutta erittäin honteloina, en silti luovuttanut, vaan päätin pitää ne hengissä kasvihuoneelle pääsyyn asti ja katsoa, mitä niistä tulee, lajikkeet kun oli mieluisia (Zuckertraube, Gardeners Delight ja Hundreds & Thousands)

Vihdoin koitti niin lämmin päivä, että päätettiin lasten kanssa lähteä siivoamaan kasvihuone, kun se syksyllä jäi kasveineen päivineen viettelemään talvea. Hetken aikaa pikkuapurit jaksoivat nyhertää tylsillä saksilla kiinnitysnaruja irti rutikuivista kasveista, mutta sitten syksyllä kynnetty kasvimaa veti puoleensa ja lierojen kaivanta alkoi

Kylläpä sinne kasvihuoneeseen olikin kertynyt kaikkea ylimääräistäkin. Siirsin ruukutuspöydän takaseinälle ja sen alta paljastui aikamoinen ruukkuarsenaali. Tällä järjestyksellä saan paprikat ja chilit (jotka pikkuveljen kihlattu lahjoitti) tuohon oikealle ikkunan eteen, kun ne aikaisemmin ovat olleet keskellä kasvihuonetta. Näin saan enemmän kulkutilaa keskelle ja kastelu ehkä helpottuu

Sitten ei muuta kuin taimet kasvihuoneeseen. Hieman hirvitti kottikärryilla kurkkuja kuljettaa, kun päät keikkuivat pari metriä kottikärryjen edellä ilman tukea, mutta onneksi yksikään ei mennyt poikki. Ja tämä jo pirtissä kasvunsa aloittanut kurkku on jo saanut useamman kaverin, eli tänä vuonna on toivottavasti hyvä kurkkuvuosi ja saadaan taas omaa kurkkusalaattia

Kasvihuone vehreytyi ihanasti samantien kun sain kurkut istutettua, mutta apua edes kasvihuoneen korkeus ei riitä kurkuille, ne pitää ohjata kiemurtelemaan kattotuoleja pitkin, voi vaude!

Tomaatit näyttää aika surkeilta, mutta ootellaan nyt rauhassa vielä hetki, että ostanko puutarhalta uudet, vai innostuvatko nuo tuosta vielä. Krassien kanssa kävi myös jotain hämminkiä. Ne olivat todella hyviä taimivaiheessa ja siten menin ja istutin ne amppeleihin ja ne tykkäs kyttyrää, melkein kaikki on kuivuneet, enkä tiedä miksi, harmittaa. Olin toivonut krassinkukkasalaattia tältä kesältä. Mutta antaapa niidenkin vielä roikkua tuolla kasvihuoneen katossa, josko ne vaikka siitä vielä innostuisivat

Tällainen lämmitin ja kynttilät ovat pitäneet kasvihuoneen hyvin lämpimänä näinä öinä kun ei ole mennyt enää pakkasen puoelle lämpö. Mutta sitten, aivan parhautta ja mahtavuutta, appiukko oli päättänyt vetää sähkön kasvihuoneelle. Toki siitä oli joskus puhuttu, että lämmityksen kannalta ois kätevä, mutta sitten se vain yks kaks ilmoitti, että nytpä on kaivuri kotona, että minäpä vetasen sinne ne sähköt. Kellarilta ne oli helppo vetää kasvihuoneelle ojan pohjaa pitkin. Niinpä saatiin juuri parahiksi töpseli seinään ennen kuin pakkasyö yllätti ja pienellä puhaltimella lämpö pysyi pakkasyön 15 plus asteessa. Kurkut ovat hyvän näköisiä, vain yksi on vähän nuutunut, mutta sillä ei ollutkaan yhtä vahvoja juuria kuin muilla, mutta saa armonaikaa vielä hetken. Tomaatit ovat SUR-KEI-TA, voi itku. No niitä saa puutarhalta uusia. Ei varmaankaan juuri noita lajikkeita, mitä meillä oli mutta jotain kuitenkin. Olen huomannut, että punaiset kirsikkatomaatit, ehtivät meillä hyvin kypsyä ja tekevät kaikkein parhaiten kauppansa. Amppelimansikkaa ja amppelitomaattia myös pitää käydä kipaiseen puutarhalta. Mansikkaa tarvitaan tänä vuonna paljon, sillä pihalla vanha mansikkamaa, pistettiin syksyllä mullinmallin. Tänä kesänä pitäisi kehitellä uusi uuteen paikkaan. Niin pitäähän sitä jostain suu makeaksi saada, niin vastaus on amppelimasikka

Olli

Hahaa, jatkakaamme kuin mitään vuoden taukoa ei olisi ollutkaan! 

Hei minä olen Olli! Meidän perheemme on saanut uuden karvaisen jäsenen. Norjanvuonohevosruuna Olvir Foss eli kotoisemmin Olli saapui alkuvuodesta. Suuri unelma on toteutunut, mahtava pörröinen poika on hurmannut kaikkien sydämet

Ollin kotimatka oli pitkä, onneksi ihana kasvattaja toi Ollin turvallisesti kotiin. Tässä matkan jäljiltä hikinen poika tutustumassa uusiin kavereihinsa. Olli asustaa tässä meidän lähistöllämme mukavassa pihatossa neljän muun hevosen kanssa

Titsu, Olli ja Arttu

Aikansahan se otti, että laumadynamiikka muodostui. Neljä muuta hevosta olivat kuitenkin jo vahva yhtenäinen lauma

Muutamia spurtteja piti aluksi ottaa ja luikahtaa toisten alta pois

Onneksi Olli on perusluonteeltaan hyvin rauhallinen tyyppi. Niin rauhallinen kuin neljä vuotias syksyllä ruunattu pikku poika vain voi olla! Siksi ei laumassa suuria taisteluita syntynytkään

Pientä kuhinaa Olli kuitenkin aiheutti. Mutta onneksi se nyt on jo mukavasti sujahtanut laumaan mukaan

Ja miksikö Vuonohevonen? Oih ja voih!!!!! Itse lapsuuteni ja nuoruuteni hevosten parissa kasvaneena, ikuinen unelma tietysti oli ikioma hevonen. Ja halu tarjota sitä samaa onnea omille lapsille, jota itse olen saanut hevosten parissa kokea. Lapsena haaveilin juuri vuonohevosesta. Muistan kun kehystin hevoskalenterini muistaakseni toukokuun kuvan vuoden lopussa ja ripustin sen huoneeni seinälle. Kuvassa oli vuonohevonen mahtavassa Norjan maisemassa. Se kuva jäi jonnekin tuonne takaraivoon, sillä yhtään oikeaa vuonohevosta ei ennen Ollia kohdalleni osunut. Mutta kiinnostus rotuun pysyi ja kun aika oli oikea, aloin tosissani etsiä, löytyisikö minulle omaa pientä, mutta sisukasta kaikkeen käypää vuonoa. Ja löytyihän se Yli-Tokolta 

Olli ja Justiina

Kasvattajan kanssa juteltuani, päätin ajaa toiseen päähän suomea katsomaan Ollia ja ylipäätään vuonohevosia. Ja voi elämä, mikä kokemus se olikaan! Siellä minua ja matkaseuraani odotti viitisenkymmentä vuonohevosta. Mahtava paikka ja niin mahtava kokemus seisoa keskellä 30:n hevosen laumaa täysin turvassa ja rauhassa. Ja nähtiinhän se Ollikin, eikä siinä paljon tarvinnut mietiskellä. Se oli sillä selvä, Olli tulisi meille

Parhaat ystävykset Olli ja Justikka. 

Me pienet ollaan päikkäreillä ja isoveli Titsu vahtii meitä

Olli täyttää tässä kuussa neljä vuotta. Syksyllä se kävi kasvattajan luona ratsuttajalla perusoppeja hakemassa ja ajo-oppejakin oli jo ehditty harjoitella. Halusin nimenomaan nuoren hevosen, että pääsisimme yhdessä harjoittelemaan asioita juuri sillä tavalla kuin itse haluaisin. Toki se vaatii kovasti työtä, eikä Olli ihan vielä ole leppoinen koko perheen sunnuntairatsu. Mutta kaikki lapset ja mummu ja vaari ovat käyneet selässä ja Olli osaa käyttäytyä oikein nätisti silloin. Jotenkin kai se vaistoaa, että nyt pitää olla rauhassa kun lapsi on selässä. Vanhimman tytön kanssa on tarkoitus myös harjoittaa yhteistä opintietä näiden kahden välillä

Ratsuhommat ihan hyvin hanskassa, noin niinkun että herkkä jarru löytyy, pakki löytyy, eteenpäinkin päästään ainakin kahdessa askellajissa oikein mallikkaasti. On sitä kolmattakin testattu, vähän liian vauhdikkaasti, mutta molemmat me siitä selvittiin, hieman hengästyttiin vain. Eli se ois nyt tän kesän missio, että loppukesästä laukka onnistuis myös oikein nätisti

Ja myös ajohommat saadaan eteneen kun lumet ja jäät on sulaneet. Eiköhän me lähipäivinä saada vaikka kenttälana perään. 

Ollin kavereina asustelee Titsu, Arttu, Justiina ja Justikka, hekin täällä saattavat vilahdella jos ja kun Ollin kuulumisia kirjoittelen. Nyt vain toivotaan, että tuo pahasti myöhässä oleva kevät tai siis kai sen kohta pitäisi kesä jo olla, tulisi pian ja saataisiin nauttia ihanasta hevoskesästä!!!!!

Kotimäen Kotkola

Navetta on saanut jo uusia asukkaita, ja samoin on myös Kotimäen Kotkola. Olen haaveillut jo kauan pienestä määrästä kanasia ja keväällä sitten ruvettiin niille koppia väkertään

Tilattiin elementti pihavaja, joka sitten eristettiin itse navetan remontista ylijääneellä materiaalilla

Ja sitten oli edessä maalauspuuhia. Kyllähän siinä niin kävi, että kevään ensimmäiset helteet + maalaaminen = palaneet jalat ja toinen käsi

Mutta niin vain sain urakan valmiiksi (melkein!!!!!! Takapuolen räystäslaudat odottavat edelleen valkoista maalia)

Munintapesissä on kätevä luukku takaseinässä, jonka kautta munat saa kerättyä menemättä häkkiin. Mutta olisin halunnut munintapesät kokonaan tuohon eteisen puolelle niin, että vain pesän suuaukot olisivat kanalan puolella. Mutta ei tila riittänyt tähän. Nyt sitten pitää vain siivoilla pesien päällystää, sillä pikku kanat viihtyvät pesien päällä turvassa

Ja siinäpä meidän pieni laumamme. Kukko Torsti Urhea, rouvansa Rilla ja Lyyli sekä pikku nuorikot Olga, Unelma ja Vanamo

Vanamo, Unelma ja Olga ovat tämän kevään tipuja

Lyyli ja Rilla ovat 1,5 vuotiaita. Rillalla on mahtavat kuviot höyhenpuvussaan. Lyyli on muuten vaaleanruskea, mutta pyrstösulat ovat hopeanharmaat

Vanamosta näyttäisi olevan tulossa aika saman värinen kuin Lyyli

Torsti kiekuu hyvin hillitysti, ensimmäisen kerran puoli seitsmän ja seitsämän välillä

Ihan ite väkersin (ja sen kyllä huomaa) tuommoisen pienen suojan tarhaan. Torsti kävi kurkkaamassa koppiin, mutta ei siellä kukaan vielä ole aikaansa vietellyt. Torsti on hyvää pataa isojen rouvien kanssa ja he viettävätkin paljon aikaa ulkotarhassa päivällä. Pienet kanaset eivät juuri ulkona pistydy, ne vielä kovasti varovat isompia ja isot niitä myös komentelee. Torsti syöttää hauskasti kanojaan. Nappaa vaikka mustikan kupista, puottaa maahan ja sanoo pot pot ja heti on jompikumpi Rilla tai Lyyli mustikkaa hakemassa

Unelmasta on tulossa ihana harmahtavan kirjava kaunokainen. Olga on ollut niin säpäkkä liikkeissään, että siitä ei yksityisesittelykuvaa ole tarjolla. Mutta Olga on musta, jonka kaulukseen saattaa tulla vähän ruskehtavaa ja siipisulissa on valkoista

Lyyli tulossa ulos. Hauskaa on se, että useimmiten kanat ja kukko hypähtävät sisälle suoraan maasta käyttmättä portaita. Mutta kun ne tulevat ulos niin ne astelevat arvokkaasti portaita pitkin

Torstin ulostulonäyte

Vanha koiramummu on oikea kanakoira. Se haluaa olla aina mukana kanalan puuhissa. Siitä on hirmu mielenkiintoista seurata kanojen touhuja. Eivätkä kanat pelkää rauhallista koiraa ollenkaan

Uusia tuulia

Paljon on tapahtunut, tapahtuu ja tulee tapahtumaan, uudet tuulet puhaltelevat täällä tilalla. Mistähän asti aloittaisin, ehkäpä en ihan koko tilan historiikkia ala kirjoittamaan, tulee muuten liian pitkä postaus. Mutta aloitetaan vaikka siitä, että kun minä tulin tänne tilalle niin navetassa näytti tältä

Eli 2 x 5 paikkaisella kalanruotoasemalla lypsettiin kaksi kertaa päivässä

Viiden vuoden päästä aseman paikalle tuli robotti. Lehmät saivat kulkea robotilla vapaasti lypsyllä silloin kun itsestä siltä tuntui

Siirrettiin pellot luomuun, kehitettiin ja paranneltiin navetan oloja. 4 vuoden kuluttua tuli hankaluuksia, lehmät sairastuivat mystisesti. Kaikki mahdollinen tutkittiin, Helsingin yliopsiton johtavat tutkijat kävivät tilalla, eläimet tutkittiin, olosuhteet tutkittiin, vesi tutkittiin, rehu tutkittiin. Mitään ei löytynyt, kaikki oli paremmin kuin hyvin, mutta lehmät voivat huonosti, vaahtomainen ripulointi jatkui, maito loppui lähes kokonaan. Lehmiä jouduttiin lopettamaan urakalla, niitä lähti Eviralle tutkittavaksi, näytteitä ulkomaille asti. Tämä mysteeri jatkui melkein vuoden päivät ja sitten se loppui lähes nappia painamalla

Jotain pientä vihiä oltiin löydetty, salapoliisityö päätyi aina vaan rehuun, vaikka se oli priimaa

Pari vuotta meni hienosti, kehitettiin lisää tilaa, tehtiin lopullinen sukupolvenvaihdos. Ja sitten yhtäkkiä taas yhtenä aamuna mennessämme navettaan lypsyasemalla meitä odotti vaahtoripuli! Näytti, että sama mysteeri alkaa alusta. Taas tutkittiin, otettiin pötsinäytteitä, rehunäytteitä, vesinäytteitä. Tällä kertaa olimme sen verran viisastuneita, että se joka tämän aiheuttaa, johtuu jotenkin rehusta, joten rehut meni samantien vaihtoon. Ja tilanne pysyi suht hallinnassa, eikä levinnyt käsiin, mutta maitomäärät alkoivat tippua. Ilmeisesti etenkin natakasvusto kehittää luomutuotannossa (suoperäisillä mailla) itselleen jotain suojaentsyymiä, joka on haitallista eläimille. Jouduimme toistaiseksi siirtämään pellot taikaisin tavanomaiseen viljelyyn, mikä itselleni oli aika kova pala

Kesällä mies alkoi puhua ääneen ajatuksiaan, sanoi suoraan, että ei jaksa samaa rumpaa enää toista kertaa! Niinpä alettiin miettiä, mitä muita vaihtoehtoja meillä olisi. Lypsynavetan muuttaminen sonnikasvattamoksi alkoi muhia mielessä. Viimeinen niitti muutokselle tuli viimein syksyllä, kun mies sai sydänkohtauksen. Se pysäytti meidän perheen. Onneksi selvisimme suurella säikähdyksellä, mies ei tarvinnut mitään operaatiota, lääkintää ja seurantaa. Sairaalasta kuitenkin jäi mukaan verenpainelääkitys. Viikko miehen kohtauksen jälkeen sattui minulle tapaturma, jossa mursin nilkkani. Ja siinä sitä oltiin, molemmat sairaslomalla, oli aikaa olla ja miettiä. 

Ensin alkoi tyhjetä vasikkakarsinat. Kohta lehmät oli myyty. Minun onnekseni lähes kaikki lehmät ja kaikki hiehot saatiin myytyä elävänä eteenpäin, teuraaksi meni vain muutaamia jotka muutenkin olivat jo poiston edessä

Uuden vuoden kynnyksellä navetta oli tyhjä, sonninavetan piirustukset pöydällä, urakoitsija varattu ja purkutyöt aloitettu

Siinä on robotti lähdössä

Ei enää lehmiä kotona

Koko perheellä takaseinän purkutöissä. Entinen kylmä puruvarasto otetaan kasvatuskäyttön ja eristetään

Lattiat purettiin, että saadaan kaivaa kuilut ritiläpalkkien alle

Siinä niitä kuiluja syntyy

Meidän onneksemme meille on sattunut hirmu hyvä urakoitsija ja hommat on hoituneet mallikkaasti ja ollaan edetty hyvää vauhtia. Nyt valetaan kuiluja ja asennetaan ritiläpalkkeja. Tämän kuun loppuun mennessä pitäisi lattiat olla valmiina ja huhtikuussa pitäisi jo päästä taas navettahommiin

Reippaana kohti uusia tuulia <3