sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Aika

Ei aikaan mahdu kaikki

Aika on hidas, ja sitä hitautta täytyy oppia kunnioittamaan

Ihmisen sielu on samalla tavoin hidas, sitäkin täytyy oppia kunnioittamaan

Mitään muuta hetkeä ei ole kuin tämä hetki, juuri tässä

Siksi ihmisen onnellisuutta mittaa hänen kykynsä elää tässä hetkessä

Jos ei suostu ja opi tarttumaan tähän hetkeen, ei yksinkertaisesti elä

Selviää vain hengissä

Ihminen joka elää tässä ja nyt, elää ikuisuudessa, ajattomuudessa

Kun elää ajattomuudessa, ei ole aikaa

Kun ei ole aikaa, ei voi olla kiirettä

Tommy Hellstenin sanat mielessäni nautin tästä kesästä ja ihanan kasvihuoneeni tunnelmista, lapsista, miehestä, koirasta ja elämästä

Vaikka perheenäidillä on välillä niitä hetkiä, että tuntee tulevansa ihan sekopäiseksi, kun kaikilla ipanoilla sattuu olemaan kunnon virtapiikki yhtäaikaa ja etenkin pienin ehtii tehdä vaikka ja mitä, niin silti nautin elämästäni ja yritän saada rauhan myös lasten elämään. Että he ehtisivät huomata pienen koppakuoriaisen kivellä, tontunkolon kannossa, perhosen kukan terälehdellä, västäräkin navetan räystäällä ja sen miten paljon heitä rakastan <3

Ihanaa kesää kaikille ja muistakaahan tehdä talven vihdat tällä viikolla liiteriin kuivumaan, kuu on juuri siinä asennossa, että on otollinen aika vihdanteolle :)

torstai 26. kesäkuuta 2014

Lapsukaisille

Kovin paljon en ole ehtinyt ompelukoneella istuskella, mutta vähän kuitenkin. Jotain kesäistä lapsukaisille

Artturin T-paita kimaran aloittaa tämä hauska kuosinen rallipaita. Kaikissa T-paidoissa olen käyttänyt itse piirettyä kaava

Ihanan pirteä ruotopaita. Artturi tuumasi, että on tainnut muikku käydä syömässä kalat paidasta... eeei kun muikkuhan on niin pieni :D Ihania juttuja tällä pikku isännällä

Oma suosikki näistä paitakuoseista oli ehkä kuitenkin tämä krokotiilikuosi. Kaikki kankaat Kärkkäiseltä

Krokot oli niin hauskoja, että Rosanna sai oman pikku mekon samasta kuosista (kaava oma). Oli pieni taiteilu, että sai kankaan riittämään. Sitähän ei menossa huomaa kukaan, että takakappaleen krokot ei ole ihan suorassa rivissä ;) Ei ois kangas riittänyt ilman tätä pientä vinotusta...

Isot tytöt saivat itse valita kankaan ja mitä siitä tehdään (kankaat siis edelleen Kärkkäiseltä). Adalmiina, meidän pikkuleipuri, valitsi tietysti tämän herkullisen muffinikankaan. Ja mitäs muuta sitä mekkojen suurkuluttajalla vois olla toivomuksena kuin mekko! 

Aurora valitsi vähän romanttisemman pyöräkuosin ja siitä piti ommella hame. Paitakin olisi kuulemma tästä samasta tarvittu, mutta ei kangas riittänyt. Hameesta tuli oikein kivan mallinen, se on koottu ihan vain suikaleista ja vyötäröllä on kuminauha

Ja sitten jotain vanhaa. Nämä Ottobren kaavoilla ommellut velourhousut ompelin jo Artturille. Nyt ne ovat juuri sopivat Rosannalle

Hauskan malliset lappuhaalarit ja muistan kuinka tyytyväinen olin lopputulokseen silloin kun nämä ompelin ja kankaan väri on suht hyvin sailynyt pesuissa ja kovassa käytössä

Haalarit pysyy hyvin jalassa vyötäröresorin ansiosta, ja henkselit ja etulappu tuovat kivaa ilmettä housuihin

Tämän mekon taasen olen alunperin ommellut Auroralle ja se on jo viime kesänä ollut Adalmiinan käytössä ja alkaa nyt auttamattomasti jäädä liian lyhyeksi, onneksi on tulossa vielä yksi käyttäjä tälle mekolle

Ohje Ottobren. Itse tykkään kovasti mekon kankaiden väriyhdistelmästä

Ja takana hauska yksityiskohta, aivan kuin sivun punaruutuinen kangas olisi essu takaapäin katsottuna

Auroran kesämekkonen on myös jo aikoja sitten ommeltu, onneksi mittaa on vielä täksikin kesäki jäljellä

Vyötärölinja on nyt noussut oikean vyörätön kohdalle. Tämä mekko oli alunperin sellainen "matalavyötäröinen", mutta ei yhtään hassumpi myöskään näin

Helman käänteeseen ompelin lehtikuvion

Ja rintaa komistaa kukkaruusuke. Nämä kaikki vanhat ompelukset olen esitellyt jo vanhassa blogissa, mutta koska sieltä on kuvat kadonneet Vuodatuksen mokailun takia, niin ajattelin tänne nyt laitella pikku hiljaa vanhojakin ompeluksia itselle muistiin. Jos jokin malli kiinnostaa niin voin tarkemmat tiedot kaavoista kaivella vanhan blogin puolelta