maanantai 31. elokuuta 2015

Mitä mää oikeesti tarkotin...

Ei oo heleppoo olla nainen, jos ei mieskään. Varsinkaan sillon, jos pitäs osata lukea vaimon ajatuksia, mikä miehen ominaisuuksiin siis tulisi kuulua vakiovarusteena, näin vaimon mielestä. Mutta voiko vaimon ajatuksia oppia lukemaan? Ehkä, ehkä ei, enkä tiedä onko sitä loppupeleissä edes järkevää yrittää. Ainakaan näin kymmenen vuoden harjoittelulla se ei vielä ole tuottanut tulosta. Annan muutaman esimerkin:

Ollaan lähdössä juhliin, on vähän kiire, vaimo on katsellut kaikille vaatteet esille, pukenut lapset, kammnnut tytöille kampaukset, vielä pitäisi itsensä saada lähtökuntoon. Ja sitten mies kysyy, 
-Missä mun kravattineula?
-No siellä missä se aina on!
-No missä se aina on?
-Siellä piirongin laatikossa!
-Ai täälläkö? (Avaa piirongin laatikon)
-Ei kun siellä PIIRONGIN LAATIKOSSA!!!! Vaimo "painottaa asiaa"
-Ai täällä kirjahyllyn laatikossako?
-No sitähän mä just tarkotin!
-Tämä on piironki ja tämä on kirjahylly. Mies selventää.
Miten se ei muka tajunnu, että mä tarkotin kirjhyllyn laatikkoa, vaikka sanoin piirongin laatikko, mähän ihan selvästi huidoin päälläni sinne kirjahyllyyn päin!!!!!

No sitten ollaan matkalla juhlista kotiin. Sanon miehelle:
-Voisitko kulta käydä hakeen tosta absilta sipsejä, ku nyt tekee mieli.
-Ai sipsejäkö, miksi?
-No kun tekee mieli!
-No saanko ite valita mitä vaan makua? (eka virhe)
-No ota....

Okei, mies hakee sipsejä

-Toitko oikeesti vaan pelkkiä juustopalloja? (toka virhe)
-Joo, ku mä tykkään niistä. oothan säki niitä syöny.
- Mä en oo koskaa syöny niitä, mä pyysin sipsejä!
-No käynkö hakeen tosta shelliltä niitä sipsejä?
-Muti, muti, muti..... no eikai sun tartte... 

Ja mies ajaa shellin ohi!!!!! (kolmas virhe)

Totta hemmetissä sen ois tarttenu hakee niitä sipsejä sieltä shelliltä, vaikka mä sanoin ei ku mä tarkotin kyllä vaikka mä sanoin ei!!!!! Ei oo heleppoo. Pikkasenko jo ittiäki naurattaa, vaan ei naurattanu sillon ku se veti lasten kanssa meneen niitä himputin juustopalleroita!

Yhdesti se oppi heti kerrasta!

Siirrettiin hiehoja navetalla, minä olin porttivahtina, kun sitten yksi puolituhatta kiloa painava hiehon motkäle päätti tullakkin pikkusen vauhdilla uuteen karsinaan ja mojautti melko makiasti porttia mennessään. Jalat irtos maasta ja jos ei ois ollu kahen käden pihtiotetta portista niin oisin lentäny ku leppäkeihäs. No sattuha se vähän ja säikähinki melekosesti. Ja mies tuumas, että tämmöstä täällä navetalla aina sattuu. Minähän sitten suomensin, että tuli paha mieli ku säikähin niin kovin ja toinen vaan, että näitä sattuu! 
Eipä aikaakaan kun yhdellä rouvalla sitten viirasi vähän robotilla ja anto lypsimille niin mojovasti kyytiä, että yksi lypsin kimposi lypsyaseman reunasta ja rusahti makiasti suoraa minun poskeen. Siinä sitten itkua pyrskien marssin toimistoon,
-Se on sitte siun lehemäs tästä etiäpäin, pijä hyvänäs, minen sitä lypsä enää ikinä!!!
Ja sillon se kaappasi kainaloon,
-Voi kulta pieni <3 <3<3

Itehän se tähän kommentoi, että tullee semmonen kuva, että oon ihan tyhymä! Minä en lähtis sille kannalle ollenkaan, voisin heittää villin veikkauksen, että on meleko viisas mies. En usko, että tästä meijän parisuhteesta tulis mittään, jos se ei antas mun ihan rauhassa riidellä keskenäni ja joskus hyvin harvoin "painottaa asioita" On se niin rakas! Ja kaikki kunnia miehille, me naiset ollaan meleko monimutkasia

Niinku Alsikekin, ku ei tiiä, että seisosko vai makkaisko, niin istuu sitte!

torstai 6. elokuuta 2015

Yhden maitopurkin tarina

Vuosisadan lumimyräkkä pauhaa ulkona, mutta sisällä kynttilät loistavat, leivinuunissa räiskyy tuli. Lapset nukkuvat hymy kasvoillaan. Ihana joulun tunnelma leijailee tuvassa. Kohta saan käpertyä miehen kainaloon sohvalle lukemaan joululahjakirjaa... RÄPS.....

-Sähköt poikki, mies soittaa iltatarkilta navetalta. Lähden laittaan aggregaattia traktorin perään, hieho näyttää tekevän poikimista, ehkä on parasta, että tulet tänne. Haikeana jätän tuvan lämpimän tunnelman ja vedän vielä kerran tälle päivälle navettavaattet päälleni. Mummu kömpii sohvallemme nukkumaan talon toisesta päästä. Avaan ulko-oven ja lumi piiskaa kasvojani. Lunta tulee niin sakeasti, että en enää erota äsken navetalle menneen mieheni askelia pihapolulla.

Pujahdan pilkkopimeään navettaan, siellä on rauhallista. Tasainen rouskutus kantautuu korviini. Jouluyö, ajattelen. Haparoin poikimakarsinalle, erotan, että hieho makaa ja puuskuttaa raskaasti. Juttelen hieholle hiljaa ja rauhallisesti.  Pihalta alkaa kuulua traktorin ääntä, pian valot syttyvät ja mies kompuroi ovesta sisään. Alamme tarkastella hiehon tilannetta, kovasti se työnnättää, mutta mitään ei näytä tapahtuvan. Mies käy pesemässä kätensä ja pikaisen tarkastuksen tulos on, että jotain sieltä on tulossa, mutta ei niin niinkuin pitäisi, vasikka tuntuu olevan aivan sikinsokin mahassa. Mies yrittää löytää etujalkaa, mutta ei meinaa löytää. -Yritä sinä, hän ähisee. Yritän, mutta ei onnistu, vasikka on jotenkin hassusti samaan aikaan tulossa, mutta silti kovin kaukana. Yritämme vuorotellen saada vasikan jalkoja oikeaan tai edes johonkin järjestykseen. Lopulta mies tuuma, 
-Ei auta, on se soitettava lääkärille. Mies lähtee toimistoon soittamaan, minä jään hiehon seuraksi. Jaksa vielä hetki ystävä hyvä, kyllä me tästä selvitään.

Mies tulee takaisin. Päivystävä eäinlääkäri on se piirin kauimmaisin, joten eipä tässä auta muu kuin odotella ja toivoa, että lääkäri pysyy tiellä ja pääsee perille asti lumimyräkässä. Tunti on pitkä aika odotella kun et voi itse auttaa mitenkään. Vihdoin auton valokeila piirtyy ikkunaan, lääkäri rymistelee sisälle - Kyllä oli paha keli.

Ja sitten aloitetaan. Tutkittuaan tilanteen ei lääkäriäkään kovin hymyilytä, ja kyllä hän kovan työn saa tehdäkin. Hikisiä minuutteja virtaa aika monta. Lopulta lääkäri saa yhden etujalan kaiveltua esille, ja sieltä se pikkuhiljaa tulee, meidän jouluyön ihme

Lehmävasikka, suloinen kuin karamelli, pikku Joulutar. Hieho nousee reippaasti ylös ja alkaa tutkia uutta tulokasta, ynisee ja nuolee. Jätämme kaksikon rauhaan. Vilkaisen kelloa, vartin yli  kaksitoista. Kahlaamme sisälle. Tarjotaan eläilääkärille kuumaa glögiä ja torttuja. Tuli niin kaukaakin, kivat kilometrikorvaukset, iltalisä, pyhälisä, päivystyslisä, normaalin laskun lisäksi. Vaikka empä vaihtaisi osaa lääkri kanssa muuten kuin laskun suhteen. Itsesä voisi nyt palkita ehkä saunalla, se voisi vielä olla vähän lämmin. Vilkaisen uudelleen kelloa, kyllä suihku saa nyt riittää, pakko päästä nukkumaan, kello soi taas noin viiden tunnin päästä.

Joulutar kasvaa hienosti oman emän maidolla, on oikein soma vasikka, pitää muistaa tilata uusi purukuorma, että riittää kuivikkeita. Samalla lähetän toivomuksen jonnekkin, että ensi kesänä saataisiin hieno viljasato, että oljetkin riittäisivät.

Kevät alkaa kolkutella, pitää hankkia siemenet. Purukuormia on tilattu jo useampi uusi satsi. Koneita kunnostellaan innolla, kohta päästään pellolle. Sitten koittaa se kevään ensimmäinen päivä, joka on tarkkaan säätiedoista etukäteen räknätty, nyt sinne pellolle päästään. Lanta leviää ja se varma kevään tuoksu on ilmassa, ihanaa! Sitten kynnetään ja kylvetään ja kynnetään vähän lisää ja kylvetään vähän lisää.

Joulutar pääsee viettämään kesää laitumelle muiden teinien kanssa. Navetta pestään ja puunataan. Vettä viedään laitumelle, siellä ne nauttii, teinit! Juhannuksen tienoilla alkaa jo isännän jalkoja poltella, pitäisi päästä rehuntekoon. Ja mikä ihme, juhannuksena on täydellinen rehuntekoilma. Ja paalia syntyy ja paalia kannetaan pellon reunaan. Viedään lasten kanssa juhannuskahvit pellonreunaan. Siinä me istutaan rivissä suuresta pienimpään, hiljaa istutaan ja nautitaan maisemasta.

Eräänä heinäkuun yönä teinit ovat päättäneet lähteä tutkimusmatkalle. Niitä sitten jälestetään pitkin peltoja, meneehän se kesäyö niinkin laskematonta aurinkoa ihastellessa ja teinejä paimentaessa. Seuraavana päivänä on tiedossa vähän aidan korjuuhommia.

Ja niin joutuu elokuu ja toista rehusatoa kerätään. Sitten asetellaan jo puimuria tulille. Joulutar ja muut teinit ovat varttuneet ja vankistuneet kesän aikana. Taas ois tilattava uus purukuorma. Viljaa puidaan ja kuivataan, murskataan ja säilötään siiloon. Syystöiden alkaessa pellolla, Joulutar ja muut teinit palaavat navettaan. Ne ovat jo hienoja nuoria hiehoja. Vanha tuttu tuoksu lopettaa peltotyöt syksyllä.

Itsenäisyyspäivä, pyhääkin pyhempi päivä. Ja niin se vaan näyttää, että meidän Jouluttarella on kiima. Ja pitikö sen just itsenäisyyspäivä valita, sillon kun ei siemetäjät kule. Se on vaan tilattava siementäjä huomiselle ja toivottava, että vielä tärppää. Sitä ku ois näppäränä tyttönä käynyt koulutuksen niin sitähän vois pyhäpäivän ratoksi siementää itse, vaan kun ei ole semmoselle kurssille kerennyt. 

Siementäjän käytyä jännätään. Uusia kiiman merkkejä ei ilmaannu ja helmikuun paukkupakkasilla eläinlääkäri tulee tekemään tiineystarkastuksia. Joulutar on tiine, mahtavaa!!! Saadaan syysvasikka. Jolutar syö ja kasvaa, kasvaa ja syö. Kevättyöt alkavat pellolla, rehu tehdään taas juhannuksena, millonkahan tuota ehtis viettää juhannusta ihan vaikka vaan mökkilaiturin nokassa. 

Joulutar on jo aika pyöreä, se saa liittyä muiden mammalomalaisten mukaan. Mammalomalaiset köllöttelee ja syö, ottavat lunkisti. Poikimisen aika alkaa lähestyä, tarkkailen Joulutarta monta kertaa päivässä. Eräänä sunnuntai iltana Joulutar näyttää siltä, että nyt on aika siirtää tyttö poikimakarsinaan omaan rauhaan. Aamulla kun kurkistan navettaan niin siellä odottaa ihana näky, pieni vasta syntynyt nukkuu vasten emänsä kylkeä. Kaikki on mennyt hyvin ja ihan itsestään. Kehun Joulutarta kuinka hienon pienen vasikan se on saattanut maailmaan. Joulutar on ihan selvästä samaa mieltä ja ynähtää liikahtavalle vasikalle. Olen onnellinen, vuoden ja yhdeksän kuukautta olen herännyt lähes joka aamu, (puoli kuudelta) ja joka ilta huolimatta siitä oliko viikonloppu tai joku pyhä, hoitamaan tätä ihanaa kaveria, joka nyt on niin taitava hoitaja. 

Ja lopulta koittaa sekin aamu kun Jouluttaren maito hurahtaa ensimmäisen kerran tilasäiliöön. Illalla maitoauto hakee sen ja kuljettaa meijeriin. Siellä se pakataan purkkiin. Rekka vie maidon kauppaan, kauppias nostaa maidon hyllyyn. 

Asiakas seisoo kaupan maitohyllyllä, käsi jo ojentumassa maitopurkkia kohden kun hänen silmänsä hipaisevat hintalappua. -Ai hitsi ku kallista, en otakkaan, siellä ne vaan nostelee tukia ja vetää lonkkaa...

Onneksi en ole ihminen, joka kovin paljon kuluttaa elämäänsä sen pohtimiseen mitä muut minusta tai tekemisistäni ajattelevat. Ja niin, itse olen ammattini aikanaan valinnut, en ehkä juurikaan ihan oikeasti tietoisena siitä kuinka sitovaa työtä tämä on. Mutta silloinen tietämättömyyteni luettakoon kai miehen onneksi. Kenelle se nyt muuten navetassa heittelisi lentosuukkoja avantista rehua jakaessaan ja huikkaisi lypsyn lomassa -Kuule kun musta tuntuu, etten enää ollenkaan pärjäis ilman sua <3