Näytetään tekstit, joissa on tunniste Keittiössä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Keittiössä. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Mustikkakukko


250g voita

1dl sokeria

4dl ruisjauhoja

1dl ohrajauhoja

1tl leivinjauhetta

1l mustikoita

(1rkl perunajauhoja)

1dl sokeria


Sekoita pehmeä rasva ja sokeri keskenään. Lisää ruisjauhot ja ohrajauhot, joiden joukkoon on sekoitettu leivinjauhe. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Painele noin 2/3 taikinasta korkeareunaisen uunivuoan pohjalle ja reunoille
Lisää tuoreet tai jäiset mustikat (lisää jäisiin mustikoihin perunajauho). Ripottele mustikoiden pinnalle sokeri. Peitä mustikat lopulla taikinalla
Paista 200 asteessa noin tunti. Tarjoa jäätelön, vaniljakastikkeen tai kermavaahdon kanssa

Aijaijai että on hyvää!!!!!!

maanantai 9. syyskuuta 2013

Kaikkien kehuma omenapiirakka

Syksy on ihanaa omenoiden aikaa. Syksyllä aina innostuu kokeilemaan erilaisia omenareseptejä ja tässä yksi oikein onnistunut reseptibongaus


200g voita
½dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 muna
3/4dl maitoa
1tl leivinjauhetta
1tl vanilliinisokeria
3-4 omenaa
kanelia ja sokeria

Sulata rasva ja sekoita sokerin kanssa. Lisää jauhot hiljalleen (ei vielä leivinjauhetta). Ota sivuun kahvikupillinen taikinaa. Lisää nyt muna, maito, leivinjauhe ja vanilliinisokeri. Kaada taikina piirakkavuokaan ja ripottele päälle omenan palat. Ripottele pinnalle kanelia ja sokeria sekä alussa sivuun otettu taikina. Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia

Ohje löytyi täältä