lauantai 27. toukokuuta 2017

Kasvihuoneella tapahtuu

 Tänä keväänä päätin, että taimia ihan vain hillitysti. Ihan alunperin ajattelin, että taimet saa kyllä sitten kaupastakin vähällä vaivalla, mutta minkäs se multasormi sormilleen mahtaa. Kevään edetessä, ei pystynyt vastustamaan mullan kutsua, niinpä kurkun ja tomaatin siemenet pääsivät multaan. Myös köynnöskrassia ja orvokkia kylvin, ihan vain syöntimielessä. Odotin muka pitkään kylvojen aloituksen suhteen, mutta silti kurkut olivat jo noin suuria pääsiäisen aikaan ja kuten ikkunasta näkyy, lunta oli vielä tosi pitkään pääsiäisen jälkeenkin maassa, eikä kasvien kasvihuoneeseen pääsylle ollut mitään mahdollisuuksia. Noita taimien alusastioita kävin kasvihuoneelta hakemassa ja jouduin lapioimaan metrin kinoksen oven edestä pois, ennen kuin pääsin sisälle


Yritin päästä helpolla taimien suhteen ja istutin ne korkeisiin maitopurkkeihin ja ajattelin, että lisäilen multaa sitä mukaa kun taimet kasvavat, eli että ohitan kokonaan varsinaisen koulinnan. Jossain vaiheessa tein kynällä pienen kolon yhteen reunaan purkkia ja lisäsin kanankakkavaraston. Kurkuille tämä toimintamalli sopi selvästi hyvin. Mutta tomaatit taisivat mennä piloille, niistä kasvoi honteloita ja lehtivälit venyivät todella pitkiksi. Kun pirtinpöytä alkoi ennen toukokuun puoltaväliä näyttää tämmöiseltä viidakolta, oli aika siirtää viidakko mummunpuolen eteiseen


Anoppi oli ostanut pisimmät tukikepit mitä oli löytänyt, yli kaksi metriset, mutta ei riittänyt niissäkään mitta mun hurjasti kasvaville kurkuille ja kasvihuneeseen ei edelleenkään ollut asiaa yöpakkasten takia. Pirtissä jo alkoi ensimmäistä kurkkua (Femspot F1) pukata esille


Mummun eteisessä kurkuilla oli tilaa kohista kohti kattoa ja vähän viileämpääkin oli. Toivoin, että se olisi hieman rajoittanut kasvua, toiveajattelua


Tomaatit hujottivat myös pitkinä, mutta erittäin honteloina, en silti luovuttanut, vaan päätin pitää ne hengissä kasvihuoneelle pääsyyn asti ja katsoa, mitä niistä tulee, lajikkeet kun oli mieluisia (Zuckertraube, Gardeners Delight ja Hundreds & Thousands)


Vihdoin koitti niin lämmin päivä, että päätettiin lasten kanssa lähteä siivoamaan kasvihuone, kun se syksyllä jäi kasveineen päivineen viettelemään talvea. Hetken aikaa pikkuapurit jaksoivat nyhertää tylsillä saksilla kiinnitysnaruja irti rutikuivista kasveista, mutta sitten syksyllä kynnetty kasvimaa veti puoleensa ja lierojen kaivanta alkoi


Kylläpä sinne kasvihuoneeseen olikin kertynyt kaikkea ylimääräistäkin. Siirsin ruukutuspöydän takaseinälle ja sen alta paljastui aikamoinen ruukkuarsenaali. Tällä järjestyksellä saan paprikat ja chilit (jotka pikkuveljen kihlattu lahjoitti) tuohon oikealle ikkunan eteen, kun ne aikaisemmin ovat olleet keskellä kasvihuonetta. Näin saan enemmän kulkutilaa keskelle ja kastelu ehkä helpottuu


Sitten ei muuta kuin taimet kasvihuoneeseen. Hieman hirvitti kottikärryilla kurkkuja kuljettaa, kun päät keikkuivat pari metriä kottikärryjen edellä ilman tukea, mutta onneksi yksikään ei mennyt poikki. Ja tämä jo pirtissä kasvunsa aloittanut kurkku on jo saanut useamman kaverin, eli tänä vuonna on toivottavasti hyvä kurkkuvuosi ja saadaan taas omaa kurkkusalaattia


Kasvihuone vehreytyi ihanasti samantien kun sain kurkut istutettua, mutta apua edes kasvihuoneen korkeus ei riitä kurkuille, ne pitää ohjata kiemurtelemaan kattotuoleja pitkin, voi vaude!


Tomaatit näyttää aika surkeilta, mutta ootellaan nyt rauhassa vielä hetki, että ostanko puutarhalta uudet, vai innostuvatko nuo tuosta vielä. Krassien kanssa kävi myös jotain hämminkiä. Ne olivat todella hyviä taimivaiheessa ja siten menin ja istutin ne amppeleihin ja ne tykkäs kyttyrää, melkein kaikki on kuivuneet, enkä tiedä miksi, harmittaa. Olin toivonut krassinkukkasalaattia tältä kesältä. Mutta antaapa niidenkin vielä roikkua tuolla kasvihuoneen katossa, josko ne vaikka siitä vielä innostuisivat


Tällainen lämmitin ja kynttilät ovat pitäneet kasvihuoneen hyvin lämpimänä näinä öinä kun ei ole mennyt enää pakkasen puoelle lämpö. Mutta sitten, aivan parhautta ja mahtavuutta, appiukko oli päättänyt vetää sähkön kasvihuoneelle. Toki siitä oli joskus puhuttu, että lämmityksen kannalta ois kätevä, mutta sitten se vain yks kaks ilmoitti, että nytpä on kaivuri kotona, että minäpä vetasen sinne ne sähköt. Kellarilta ne oli helppo vetää kasvihuoneelle ojan pohjaa pitkin. Niinpä saatiin juuri parahiksi töpseli seinään ennen kuin pakkasyö yllätti ja pienellä puhaltimella lämpö pysyi pakkasyön 15 plus asteessa. Kurkut ovat hyvän näköisiä, vain yksi on vähän nuutunut, mutta sillä ei ollutkaan yhtä vahvoja juuria kuin muilla, mutta saa armonaikaa vielä hetken. Tomaatit ovat SUR-KEI-TA, voi itku. No niitä saa puutarhalta uusia. Ei varmaankaan juuri noita lajikkeita, mitä meillä oli mutta jotain kuitenkin. Olen huomannut, että punaiset kirsikkatomaatit, ehtivät meillä hyvin kypsyä ja tekevät kaikkein parhaiten kauppansa. Amppelimansikkaa ja amppelitomaattia myös pitää käydä kipaiseen puutarhalta. Mansikkaa tarvitaan tänä vuonna paljon, sillä pihalla vanha mansikkamaa, pistettiin syksyllä mullinmallin. Tänä kesänä pitäisi kehitellä uusi uuteen paikkaan. Niin pitäähän sitä jostain suu makeaksi saada, niin vastaus on amppelimasikka

maanantai 15. toukokuuta 2017

Olli

Hahaa, jatkakaamme kuin mitään vuoden taukoa ei olisi ollutkaan! 


Hei minä olen Olli! Meidän perheemme on saanut uuden karvaisen jäsenen. Norjanvuonohevosruuna Olvir Foss eli kotoisemmin Olli saapui alkuvuodesta. Suuri unelma on toteutunut, mahtava pörröinen poika on hurmannut kaikkien sydämet



Ollin kotimatka oli pitkä, onneksi ihana kasvattaja toi Ollin turvallisesti kotiin. Tässä matkan jäljiltä hikinen poika tutustumassa uusiin kavereihinsa. Olli asustaa tässä meidän lähistöllämme mukavassa pihatossa neljän muun hevosen kanssa


Titsu, Olli ja Arttu

Aikansahan se otti, että laumadynamiikka muodostui. Neljä muuta hevosta olivat kuitenkin jo vahva yhtenäinen lauma



Muutamia spurtteja piti aluksi ottaa ja luikahtaa toisten alta pois



Onneksi Olli on perusluonteeltaan hyvin rauhallinen tyyppi. Niin rauhallinen kuin neljä vuotias syksyllä ruunattu pikku poika vain voi olla! Siksi ei laumassa suuria taisteluita syntynytkään



Pientä kuhinaa Olli kuitenkin aiheutti. Mutta onneksi se nyt on jo mukavasti sujahtanut laumaan mukaan



Ja miksikö Vuonohevonen? Oih ja voih!!!!! Itse lapsuuteni ja nuoruuteni hevosten parissa kasvaneena, ikuinen unelma tietysti oli ikioma hevonen. Ja halu tarjota sitä samaa onnea omille lapsille, jota itse olen saanut hevosten parissa kokea. Lapsena haaveilin juuri vuonohevosesta. Muistan kun kehystin hevoskalenterini muistaakseni toukokuun kuvan vuoden lopussa ja ripustin sen huoneeni seinälle. Kuvassa oli vuonohevonen mahtavassa Norjan maisemassa. Se kuva jäi jonnekin tuonne takaraivoon, sillä yhtään oikeaa vuonohevosta ei ennen Ollia kohdalleni osunut. Mutta kiinnostus rotuun pysyi ja kun aika oli oikea, aloin tosissani etsiä, löytyisikö minulle omaa pientä, mutta sisukasta kaikkeen käypää vuonoa. Ja löytyihän se Yli-Tokolta 


Olli ja Justiina

Kasvattajan kanssa juteltuani, päätin ajaa toiseen päähän suomea katsomaan Ollia ja ylipäätään vuonohevosia. Ja voi elämä, mikä kokemus se olikaan! Siellä minua ja matkaseuraani odotti viitisenkymmentä vuonohevosta. Mahtava paikka ja niin mahtava kokemus seisoa keskellä 30:n hevosen laumaa täysin turvassa ja rauhassa. Ja nähtiinhän se Ollikin, eikä siinä paljon tarvinnut mietiskellä. Se oli sillä selvä, Olli tulisi meille


Parhaat ystävykset Olli ja Justikka. 
Me pienet ollaan päikkäreillä ja isoveli Titsu vahtii meitä

Olli täyttää tässä kuussa neljä vuotta. Syksyllä se kävi kasvattajan luona ratsuttajalla perusoppeja hakemassa ja ajo-oppejakin oli jo ehditty harjoitella. Halusin nimenomaan nuoren hevosen, että pääsisimme yhdessä harjoittelemaan asioita juuri sillä tavalla kuin itse haluaisin. Toki se vaatii kovasti työtä, eikä Olli ihan vielä ole leppoinen koko perheen sunnuntairatsu. Mutta kaikki lapset ja mummu ja vaari ovat käyneet selässä ja Olli osaa käyttäytyä oikein nätisti silloin. Jotenkin kai se vaistoaa, että nyt pitää olla rauhassa kun lapsi on selässä. Vanhimman tytön kanssa on tarkoitus myös harjoittaa yhteistä opintietä näiden kahden välillä



Ratsuhommat ihan hyvin hanskassa, noin niinkun että herkkä jarru löytyy, pakki löytyy, eteenpäinkin päästään ainakin kahdessa askellajissa oikein mallikkaasti. On sitä kolmattakin testattu, vähän liian vauhdikkaasti, mutta molemmat me siitä selvittiin, hieman hengästyttiin vain. Eli se ois nyt tän kesän missio, että loppukesästä laukka onnistuis myös oikein nätisti



Ja myös ajohommat saadaan eteneen kun lumet ja jäät on sulaneet. Eiköhän me lähipäivinä saada vaikka kenttälana perään. 

Ollin kavereina asustelee Titsu, Arttu, Justiina ja Justikka, hekin täällä saattavat vilahdella jos ja kun Ollin kuulumisia kirjoittelen. Nyt vain toivotaan, että tuo pahasti myöhässä oleva kevät tai siis kai sen kohta pitäisi kesä jo olla, tulisi pian ja saataisiin nauttia ihanasta hevoskesästä!!!!!

perjantai 17. kesäkuuta 2016

Kotimäen Kotkola

Navetta on saanut jo uusia asukkaita, ja samoin on myös Kotimäen Kotkola. Olen haaveillut jo kauan pienestä määrästä kanasia ja keväällä sitten ruvettiin niille koppia väkertään


Tilattiin elementti pihavaja, joka sitten eristettiin itse navetan remontista ylijääneellä materiaalilla


Ja sitten oli edessä maalauspuuhia. Kyllähän siinä niin kävi, että kevään ensimmäiset helteet + maalaaminen = palaneet jalat ja toinen käsi


Mutta niin vain sain urakan valmiiksi (melkein!!!!!! Takapuolen räystäslaudat odottavat edelleen valkoista maalia)


Munintapesissä on kätevä luukku takaseinässä, jonka kautta munat saa kerättyä menemättä häkkiin. Mutta olisin halunnut munintapesät kokonaan tuohon eteisen puolelle niin, että vain pesän suuaukot olisivat kanalan puolella. Mutta ei tila riittänyt tähän. Nyt sitten pitää vain siivoilla pesien päällystää, sillä pikku kanat viihtyvät pesien päällä turvassa


Ja siinäpä meidän pieni laumamme. Kukko Torsti Urhea, rouvansa Rilla ja Lyyli sekä pikku nuorikot Olga, Unelma ja Vanamo


Vanamo, Unelma ja Olga ovat tämän kevään tipuja


Lyyli ja Rilla ovat 1,5 vuotiaita. Rillalla on mahtavat kuviot höyhenpuvussaan. Lyyli on muuten vaaleanruskea, mutta pyrstösulat ovat hopeanharmaat


Vanamosta näyttäisi olevan tulossa aika saman värinen kuin Lyyli


Torsti kiekuu hyvin hillitysti, ensimmäisen kerran puoli seitsmän ja seitsämän välillä


Ihan ite väkersin (ja sen kyllä huomaa) tuommoisen pienen suojan tarhaan. Torsti kävi kurkkaamassa koppiin, mutta ei siellä kukaan vielä ole aikaansa vietellyt. Torsti on hyvää pataa isojen rouvien kanssa ja he viettävätkin paljon aikaa ulkotarhassa päivällä. Pienet kanaset eivät juuri ulkona pistydy, ne vielä kovasti varovat isompia ja isot niitä myös komentelee. Torsti syöttää hauskasti kanojaan. Nappaa vaikka mustikan kupista, puottaa maahan ja sanoo pot pot ja heti on jompikumpi Rilla tai Lyyli mustikkaa hakemassa


Unelmasta on tulossa ihana harmahtavan kirjava kaunokainen. Olga on ollut niin säpäkkä liikkeissään, että siitä ei yksityisesittelykuvaa ole tarjolla. Mutta Olga on musta, jonka kaulukseen saattaa tulla vähän ruskehtavaa ja siipisulissa on valkoista


Lyyli tulossa ulos. Hauskaa on se, että useimmiten kanat ja kukko hypähtävät sisälle suoraan maasta käyttmättä portaita. Mutta kun ne tulevat ulos niin ne astelevat arvokkaasti portaita pitkin


Torstin ulostulonäyte


Vanha koiramummu on oikea kanakoira. Se haluaa olla aina mukana kanalan puuhissa. Siitä on hirmu mielenkiintoista seurata kanojen touhuja. Eivätkä kanat pelkää rauhallista koiraa ollenkaan

keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Uusia tuulia

Paljon on tapahtunut, tapahtuu ja tulee tapahtumaan, uudet tuulet puhaltelevat täällä tilalla. Mistähän asti aloittaisin, ehkäpä en ihan koko tilan historiikkia ala kirjoittamaan, tulee muuten liian pitkä postaus. Mutta aloitetaan vaikka siitä, että kun minä tulin tänne tilalle niin navetassa näytti tältä


Eli 2 x 5 paikkaisella kalanruotoasemalla lypsettiin kaksi kertaa päivässä




Viiden vuoden päästä aseman paikalle tuli robotti. Lehmät saivat kulkea robotilla vapaasti lypsyllä silloin kun itsestä siltä tuntui

Siirrettiin pellot luomuun, kehitettiin ja paranneltiin navetan oloja. 4 vuoden kuluttua tuli hankaluuksia, lehmät sairastuivat mystisesti. Kaikki mahdollinen tutkittiin, Helsingin yliopsiton johtavat tutkijat kävivät tilalla, eläimet tutkittiin, olosuhteet tutkittiin, vesi tutkittiin, rehu tutkittiin. Mitään ei löytynyt, kaikki oli paremmin kuin hyvin, mutta lehmät voivat huonosti, vaahtomainen ripulointi jatkui, maito loppui lähes kokonaan. Lehmiä jouduttiin lopettamaan urakalla, niitä lähti Eviralle tutkittavaksi, näytteitä ulkomaille asti. Tämä mysteeri jatkui melkein vuoden päivät ja sitten se loppui lähes nappia painamalla



Jotain pientä vihiä oltiin löydetty, salapoliisityö päätyi aina vaan rehuun, vaikka se oli priimaa

Pari vuotta meni hienosti, kehitettiin lisää tilaa, tehtiin lopullinen sukupolvenvaihdos. Ja sitten yhtäkkiä taas yhtenä aamuna mennessämme navettaan lypsyasemalla meitä odotti vaahtoripuli! Näytti, että sama mysteeri alkaa alusta. Taas tutkittiin, otettiin pötsinäytteitä, rehunäytteitä, vesinäytteitä. Tällä kertaa olimme sen verran viisastuneita, että se joka tämän aiheuttaa, johtuu jotenkin rehusta, joten rehut meni samantien vaihtoon. Ja tilanne pysyi suht hallinnassa, eikä levinnyt käsiin, mutta maitomäärät alkoivat tippua. Ilmeisesti etenkin natakasvusto kehittää luomutuotannossa (suoperäisillä mailla) itselleen jotain suojaentsyymiä, joka on haitallista eläimille. Jouduimme toistaiseksi siirtämään pellot taikaisin tavanomaiseen viljelyyn, mikä itselleni oli aika kova pala

Kesällä mies alkoi puhua ääneen ajatuksiaan, sanoi suoraan, että ei jaksa samaa rumpaa enää toista kertaa! Niinpä alettiin miettiä, mitä muita vaihtoehtoja meillä olisi. Lypsynavetan muuttaminen sonnikasvattamoksi alkoi muhia mielessä. Viimeinen niitti muutokselle tuli viimein syksyllä, kun mies sai sydänkohtauksen. Se pysäytti meidän perheen. Onneksi selvisimme suurella säikähdyksellä, mies ei tarvinnut mitään operaatiota, lääkintää ja seurantaa. Sairaalasta kuitenkin jäi mukaan verenpainelääkitys. Viikko miehen kohtauksen jälkeen sattui minulle tapaturma, jossa mursin nilkkani. Ja siinä sitä oltiin, molemmat sairaslomalla, oli aikaa olla ja miettiä. 



Ensin alkoi tyhjetä vasikkakarsinat. Kohta lehmät oli myyty. Minun onnekseni lähes kaikki lehmät ja kaikki hiehot saatiin myytyä elävänä eteenpäin, teuraaksi meni vain muutaamia jotka muutenkin olivat jo poiston edessä



Uuden vuoden kynnyksellä navetta oli tyhjä, sonninavetan piirustukset pöydällä, urakoitsija varattu ja purkutyöt aloitettu



Siinä on robotti lähdössä



Ei enää lehmiä kotona



Koko perheellä takaseinän purkutöissä. Entinen kylmä puruvarasto otetaan kasvatuskäyttön ja eristetään



Lattiat purettiin, että saadaan kaivaa kuilut ritiläpalkkien alle



Siinä niitä kuiluja syntyy

Meidän onneksemme meille on sattunut hirmu hyvä urakoitsija ja hommat on hoituneet mallikkaasti ja ollaan edetty hyvää vauhtia. Nyt valetaan kuiluja ja asennetaan ritiläpalkkeja. Tämän kuun loppuun mennessä pitäisi lattiat olla valmiina ja huhtikuussa pitäisi jo päästä taas navettahommiin

Reippaana kohti uusia tuulia <3

maanantai 31. elokuuta 2015

Mitä mää oikeesti tarkotin...

Ei oo heleppoo olla nainen, jos ei mieskään. Varsinkaan sillon, jos pitäs osata lukea vaimon ajatuksia, mikä miehen ominaisuuksiin siis tulisi kuulua vakiovarusteena, näin vaimon mielestä. Mutta voiko vaimon ajatuksia oppia lukemaan? Ehkä, ehkä ei, enkä tiedä onko sitä loppupeleissä edes järkevää yrittää. Ainakaan näin kymmenen vuoden harjoittelulla se ei vielä ole tuottanut tulosta. Annan muutaman esimerkin:

Ollaan lähdössä juhliin, on vähän kiire, vaimo on katsellut kaikille vaatteet esille, pukenut lapset, kammnnut tytöille kampaukset, vielä pitäisi itsensä saada lähtökuntoon. Ja sitten mies kysyy, 
-Missä mun kravattineula?
-No siellä missä se aina on!
-No missä se aina on?
-Siellä piirongin laatikossa!
-Ai täälläkö? (Avaa piirongin laatikon)
-Ei kun siellä PIIRONGIN LAATIKOSSA!!!! Vaimo "painottaa asiaa"
-Ai täällä kirjahyllyn laatikossako?
-No sitähän mä just tarkotin!
-Tämä on piironki ja tämä on kirjahylly. Mies selventää.
Miten se ei muka tajunnu, että mä tarkotin kirjhyllyn laatikkoa, vaikka sanoin piirongin laatikko, mähän ihan selvästi huidoin päälläni sinne kirjahyllyyn päin!!!!!

No sitten ollaan matkalla juhlista kotiin. Sanon miehelle:
-Voisitko kulta käydä hakeen tosta absilta sipsejä, ku nyt tekee mieli.
-Ai sipsejäkö, miksi?
-No kun tekee mieli!
-No saanko ite valita mitä vaan makua? (eka virhe)
-No ota....

Okei, mies hakee sipsejä

-Toitko oikeesti vaan pelkkiä juustopalloja? (toka virhe)
-Joo, ku mä tykkään niistä. oothan säki niitä syöny.
- Mä en oo koskaa syöny niitä, mä pyysin sipsejä!
-No käynkö hakeen tosta shelliltä niitä sipsejä?
-Muti, muti, muti..... no eikai sun tartte... 

Ja mies ajaa shellin ohi!!!!! (kolmas virhe)

Totta hemmetissä sen ois tarttenu hakee niitä sipsejä sieltä shelliltä, vaikka mä sanoin ei ku mä tarkotin kyllä vaikka mä sanoin ei!!!!! Ei oo heleppoo. Pikkasenko jo ittiäki naurattaa, vaan ei naurattanu sillon ku se veti lasten kanssa meneen niitä himputin juustopalleroita!

Yhdesti se oppi heti kerrasta!

Siirrettiin hiehoja navetalla, minä olin porttivahtina, kun sitten yksi puolituhatta kiloa painava hiehon motkäle päätti tullakkin pikkusen vauhdilla uuteen karsinaan ja mojautti melko makiasti porttia mennessään. Jalat irtos maasta ja jos ei ois ollu kahen käden pihtiotetta portista niin oisin lentäny ku leppäkeihäs. No sattuha se vähän ja säikähinki melekosesti. Ja mies tuumas, että tämmöstä täällä navetalla aina sattuu. Minähän sitten suomensin, että tuli paha mieli ku säikähin niin kovin ja toinen vaan, että näitä sattuu! 
Eipä aikaakaan kun yhdellä rouvalla sitten viirasi vähän robotilla ja anto lypsimille niin mojovasti kyytiä, että yksi lypsin kimposi lypsyaseman reunasta ja rusahti makiasti suoraa minun poskeen. Siinä sitten itkua pyrskien marssin toimistoon,
-Se on sitte siun lehemäs tästä etiäpäin, pijä hyvänäs, minen sitä lypsä enää ikinä!!!
Ja sillon se kaappasi kainaloon,
-Voi kulta pieni <3 <3<3

Itehän se tähän kommentoi, että tullee semmonen kuva, että oon ihan tyhymä! Minä en lähtis sille kannalle ollenkaan, voisin heittää villin veikkauksen, että on meleko viisas mies. En usko, että tästä meijän parisuhteesta tulis mittään, jos se ei antas mun ihan rauhassa riidellä keskenäni ja joskus hyvin harvoin "painottaa asioita" On se niin rakas! Ja kaikki kunnia miehille, me naiset ollaan meleko monimutkasia

Niinku Alsikekin, ku ei tiiä, että seisosko vai makkaisko, niin istuu sitte!

torstai 6. elokuuta 2015

Yhden maitopurkin tarina

Vuosisadan lumimyräkkä pauhaa ulkona, mutta sisällä kynttilät loistavat, leivinuunissa räiskyy tuli. Lapset nukkuvat hymy kasvoillaan. Ihana joulun tunnelma leijailee tuvassa. Kohta saan käpertyä miehen kainaloon sohvalle lukemaan joululahjakirjaa... RÄPS.....

-Sähköt poikki, mies soittaa iltatarkilta navetalta. Lähden laittaan aggregaattia traktorin perään, hieho näyttää tekevän poikimista, ehkä on parasta, että tulet tänne. Haikeana jätän tuvan lämpimän tunnelman ja vedän vielä kerran tälle päivälle navettavaattet päälleni. Mummu kömpii sohvallemme nukkumaan talon toisesta päästä. Avaan ulko-oven ja lumi piiskaa kasvojani. Lunta tulee niin sakeasti, että en enää erota äsken navetalle menneen mieheni askelia pihapolulla.

Pujahdan pilkkopimeään navettaan, siellä on rauhallista. Tasainen rouskutus kantautuu korviini. Jouluyö, ajattelen. Haparoin poikimakarsinalle, erotan, että hieho makaa ja puuskuttaa raskaasti. Juttelen hieholle hiljaa ja rauhallisesti.  Pihalta alkaa kuulua traktorin ääntä, pian valot syttyvät ja mies kompuroi ovesta sisään. Alamme tarkastella hiehon tilannetta, kovasti se työnnättää, mutta mitään ei näytä tapahtuvan. Mies käy pesemässä kätensä ja pikaisen tarkastuksen tulos on, että jotain sieltä on tulossa, mutta ei niin niinkuin pitäisi, vasikka tuntuu olevan aivan sikinsokin mahassa. Mies yrittää löytää etujalkaa, mutta ei meinaa löytää. -Yritä sinä, hän ähisee. Yritän, mutta ei onnistu, vasikka on jotenkin hassusti samaan aikaan tulossa, mutta silti kovin kaukana. Yritämme vuorotellen saada vasikan jalkoja oikeaan tai edes johonkin järjestykseen. Lopulta mies tuuma, 
-Ei auta, on se soitettava lääkärille. Mies lähtee toimistoon soittamaan, minä jään hiehon seuraksi. Jaksa vielä hetki ystävä hyvä, kyllä me tästä selvitään.

Mies tulee takaisin. Päivystävä eäinlääkäri on se piirin kauimmaisin, joten eipä tässä auta muu kuin odotella ja toivoa, että lääkäri pysyy tiellä ja pääsee perille asti lumimyräkässä. Tunti on pitkä aika odotella kun et voi itse auttaa mitenkään. Vihdoin auton valokeila piirtyy ikkunaan, lääkäri rymistelee sisälle - Kyllä oli paha keli.

Ja sitten aloitetaan. Tutkittuaan tilanteen ei lääkäriäkään kovin hymyilytä, ja kyllä hän kovan työn saa tehdäkin. Hikisiä minuutteja virtaa aika monta. Lopulta lääkäri saa yhden etujalan kaiveltua esille, ja sieltä se pikkuhiljaa tulee, meidän jouluyön ihme

Lehmävasikka, suloinen kuin karamelli, pikku Joulutar. Hieho nousee reippaasti ylös ja alkaa tutkia uutta tulokasta, ynisee ja nuolee. Jätämme kaksikon rauhaan. Vilkaisen kelloa, vartin yli  kaksitoista. Kahlaamme sisälle. Tarjotaan eläilääkärille kuumaa glögiä ja torttuja. Tuli niin kaukaakin, kivat kilometrikorvaukset, iltalisä, pyhälisä, päivystyslisä, normaalin laskun lisäksi. Vaikka empä vaihtaisi osaa lääkri kanssa muuten kuin laskun suhteen. Itsesä voisi nyt palkita ehkä saunalla, se voisi vielä olla vähän lämmin. Vilkaisen uudelleen kelloa, kyllä suihku saa nyt riittää, pakko päästä nukkumaan, kello soi taas noin viiden tunnin päästä.

Joulutar kasvaa hienosti oman emän maidolla, on oikein soma vasikka, pitää muistaa tilata uusi purukuorma, että riittää kuivikkeita. Samalla lähetän toivomuksen jonnekkin, että ensi kesänä saataisiin hieno viljasato, että oljetkin riittäisivät.

Kevät alkaa kolkutella, pitää hankkia siemenet. Purukuormia on tilattu jo useampi uusi satsi. Koneita kunnostellaan innolla, kohta päästään pellolle. Sitten koittaa se kevään ensimmäinen päivä, joka on tarkkaan säätiedoista etukäteen räknätty, nyt sinne pellolle päästään. Lanta leviää ja se varma kevään tuoksu on ilmassa, ihanaa! Sitten kynnetään ja kylvetään ja kynnetään vähän lisää ja kylvetään vähän lisää.

Joulutar pääsee viettämään kesää laitumelle muiden teinien kanssa. Navetta pestään ja puunataan. Vettä viedään laitumelle, siellä ne nauttii, teinit! Juhannuksen tienoilla alkaa jo isännän jalkoja poltella, pitäisi päästä rehuntekoon. Ja mikä ihme, juhannuksena on täydellinen rehuntekoilma. Ja paalia syntyy ja paalia kannetaan pellon reunaan. Viedään lasten kanssa juhannuskahvit pellonreunaan. Siinä me istutaan rivissä suuresta pienimpään, hiljaa istutaan ja nautitaan maisemasta.

Eräänä heinäkuun yönä teinit ovat päättäneet lähteä tutkimusmatkalle. Niitä sitten jälestetään pitkin peltoja, meneehän se kesäyö niinkin laskematonta aurinkoa ihastellessa ja teinejä paimentaessa. Seuraavana päivänä on tiedossa vähän aidan korjuuhommia.

Ja niin joutuu elokuu ja toista rehusatoa kerätään. Sitten asetellaan jo puimuria tulille. Joulutar ja muut teinit ovat varttuneet ja vankistuneet kesän aikana. Taas ois tilattava uus purukuorma. Viljaa puidaan ja kuivataan, murskataan ja säilötään siiloon. Syystöiden alkaessa pellolla, Joulutar ja muut teinit palaavat navettaan. Ne ovat jo hienoja nuoria hiehoja. Vanha tuttu tuoksu lopettaa peltotyöt syksyllä.

Itsenäisyyspäivä, pyhääkin pyhempi päivä. Ja niin se vaan näyttää, että meidän Jouluttarella on kiima. Ja pitikö sen just itsenäisyyspäivä valita, sillon kun ei siemetäjät kule. Se on vaan tilattava siementäjä huomiselle ja toivottava, että vielä tärppää. Sitä ku ois näppäränä tyttönä käynyt koulutuksen niin sitähän vois pyhäpäivän ratoksi siementää itse, vaan kun ei ole semmoselle kurssille kerennyt. 

Siementäjän käytyä jännätään. Uusia kiiman merkkejä ei ilmaannu ja helmikuun paukkupakkasilla eläinlääkäri tulee tekemään tiineystarkastuksia. Joulutar on tiine, mahtavaa!!! Saadaan syysvasikka. Jolutar syö ja kasvaa, kasvaa ja syö. Kevättyöt alkavat pellolla, rehu tehdään taas juhannuksena, millonkahan tuota ehtis viettää juhannusta ihan vaikka vaan mökkilaiturin nokassa. 

Joulutar on jo aika pyöreä, se saa liittyä muiden mammalomalaisten mukaan. Mammalomalaiset köllöttelee ja syö, ottavat lunkisti. Poikimisen aika alkaa lähestyä, tarkkailen Joulutarta monta kertaa päivässä. Eräänä sunnuntai iltana Joulutar näyttää siltä, että nyt on aika siirtää tyttö poikimakarsinaan omaan rauhaan. Aamulla kun kurkistan navettaan niin siellä odottaa ihana näky, pieni vasta syntynyt nukkuu vasten emänsä kylkeä. Kaikki on mennyt hyvin ja ihan itsestään. Kehun Joulutarta kuinka hienon pienen vasikan se on saattanut maailmaan. Joulutar on ihan selvästä samaa mieltä ja ynähtää liikahtavalle vasikalle. Olen onnellinen, vuoden ja yhdeksän kuukautta olen herännyt lähes joka aamu, (puoli kuudelta) ja joka ilta huolimatta siitä oliko viikonloppu tai joku pyhä, hoitamaan tätä ihanaa kaveria, joka nyt on niin taitava hoitaja. 

Ja lopulta koittaa sekin aamu kun Jouluttaren maito hurahtaa ensimmäisen kerran tilasäiliöön. Illalla maitoauto hakee sen ja kuljettaa meijeriin. Siellä se pakataan purkkiin. Rekka vie maidon kauppaan, kauppias nostaa maidon hyllyyn. 

Asiakas seisoo kaupan maitohyllyllä, käsi jo ojentumassa maitopurkkia kohden kun hänen silmänsä hipaisevat hintalappua. -Ai hitsi ku kallista, en otakkaan, siellä ne vaan nostelee tukia ja vetää lonkkaa...

Onneksi en ole ihminen, joka kovin paljon kuluttaa elämäänsä sen pohtimiseen mitä muut minusta tai tekemisistäni ajattelevat. Ja niin, itse olen ammattini aikanaan valinnut, en ehkä juurikaan ihan oikeasti tietoisena siitä kuinka sitovaa työtä tämä on. Mutta silloinen tietämättömyyteni luettakoon kai miehen onneksi. Kenelle se nyt muuten navetassa heittelisi lentosuukkoja avantista rehua jakaessaan ja huikkaisi lypsyn lomassa -Kuule kun musta tuntuu, etten enää ollenkaan pärjäis ilman sua <3

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Bokashi...

...ai mikäshi?????? No bokashi, ootteko kuulleet? Aivan mainio biojätteen jatkojalostus homma :)

"Bokashi on japanilainen sana, joka tarkoittaa "käynyttä orgaanista ainesta". Bokashi on japanilainen kompostointimenetelmä, joka käyttää avuksi tehokkaita mikro-organismeja, Tehokkaiden mikrobien (EM =Effective Micro-organisms, eng.) ansioista,keittiöjäte muuttuu ravintorikkaaksi ja eläväksi mullaksi erittäin nopeasti ja hajuttomasti.Kyseessä on 100% luonnon tuote. 

Bokashi-komposti on täynnä luonnollisia ja hyviä mikro-organismeja; (mm. maitohappobakteeri, hiivasieni, fotosynteettinen bakteeri, aktiivisia entsyymisieniä), jotka aloittavat käymisprosessin ja estävät jätteen pilaantumisen.

Valmis orgaaninen jäte säilyttää kaikki olennaiset ravinteet (etenkin typpi), jotka muutoin katoaisi tavallisen kompostin käymisprosessin jälkeen.

Tuloksena sinulla on siis Bokashi; orgaanista ensiluokkaista kompostia, elävää multaa!" (lähde: Bokashi Suomi fb ryhmä) 

Tällaiset bokashipöntöt tilasin parin ystävän kanssa yhdessä saksasta keväällä. Bokashin suosio on ilmeiseti kasvanut nopeasti, sillä nyt löytyy jo paikkoja suomestakin, mistä saa kaikkea bokashi hommiin tarvittavaa

Päivän aikana kerään kaiken biojätteen pienempään astiaan. Tässä kuvassa ihan vaan ensimmäisenä kaapista löytynyt sopiva kippo. Nyt olen jo ostanut nätimmän astian tiskipöydälle juuri biojätettä varten. Ja siis bokashiin käy ihan kaikki mahdollinen biojäte, banaaninkuoret, sitruksen kuoret, kala, liha, kananmunankuoret, pienet luut, kaikki mahdollinen. Sitruksista tulee hyvä tuoksu, kun taas esim. lanttu ja sipuli saattavat haiskahtaa, eli ne kannattaa laittaa astiaan puoliväliin, eikä aloittaa ja lopettaa ämpäriä näillä jätteillä :)

Tässä astia aloitusvaiheessa. Ilmatiiviiden astioiden lisäksi tarvitset bokashirouhetta tai liuosta, joka sisältää mikro-organismeja. Itse tilasin rouhetta astioiden mukana, olisikohan sitä ollut 2 litraa pussissa ja se on riittänyt alkukeväästä tänne kesään asti, rouhetta ei kulu kerralla paljon. Tyhjän astian pohjalla on ritilä, josta "bokashimehu" eli biojätteestä irtoava neste valuu astian pohjalle. (Et tarvitse välttämättä tällaisia varsinaisia hanallisia bokashiämpäreitä aloittaaksesi. Kaksi muoviämpäriä päällekkäin ajaa saman asian. Päällimmäisen pohjaan vain poralla reikiä niin mehu pääsee valumaan pois jätteestä. Astioiden tiiviys on tärkeintä, jätteet eivät saa saada happea sen enempää kuin kerran päivässä jätteen lisäyksen yhteydessä astiaan väkisin menee)
Tyhjän astian pohjalle ripotellaan vähän bokashirouhetta

Sitten kipataan päivän aikana kertynyt biojäte astiaan, tiivistetään hyvin ja ripotellaan taas päälle rouhetta, kansi kiinni ja suhautetaan ilmat pois

Tällätavalla jatketaan niin kauan, että astia täyttyy. Viimeiseksi ripotellaan rouhetta päälle ja tiivistetään kansi päälle. Sen jälkeen astia saa seisoa lämpöisessä (minulla kodinhoitohuoneessa) kaksi viikkoa. Tänä aikana jäte haperoituu astiassa

Kun jäte on jonkin aikaa ollut astiassa, voi hanallisesta astiasta kokeilla valuttaa "bokashimehua", joka on todella tujua lannoitetta, pitää todella laimentaa. Tällä mehulla voi lannoittaa ihan kaikkea. Talven aikana mehua voi pakastaa vaikka jääkuutiomuottiin. Muuten se säilyy noin vuorokauden jääkaapissa hyvänä. Toki tätä nestettä ei ole pakko kerätä, vaan sen voi kaataa viemäriin. Ensimmäisillä kerroilla ihan kauhistuin nesteen tuoksua. Se haisi suorastaan oksennukselta minun nenääni, mutta itse ämpärit eivät haise. Lievä hapan tuoksu voi avattaessa tulla esille

Kun jätteet ovat olleet hapertumassa kaksi viikkoa ilmatiiviissä lämpimässä, sitten päästään kippaushommiin. Bokashin voi esim keväällä ja kesällä kipata suoraan kasvulavaan tai kukkapenkkiin. Jos kippaat bokashin suoraan kasvulavaan

kuten minä tässä kuvassa, muista kaivaa bokashille sen verran syvä kuoppa, että istutettavien kasvien juuret eivät ihan heti kosketa bokashia, sillä se on niin voimakasta. Sitten vain multaa päälle ja odottelemaan mullaksi muuttumista

Toinen keino on panna pystyyn oma multatehdas! Jokin iso iso astia, johon bokashi kipataan ja sitten vähän vanhaa multaa joukkoon ja päälle, parissa viikossa suotuisassa lämmössä kaiken pitiäisi olla muhevaa ravinteikasta multaa! Itse en ole vielä multatehdasta testannut, sillä kaikki kertynyt bokashi on päätynyt kasvimaalle ja kasvihuoneeseen suoraan maahan

Aivan älyttömän hyvä ja kätevä juttu tämä bokashi ja kun oikein innostuu niin myös bokashi kompostoinnissa tarvittavat rouheen tai nesteen voi valmistaa itse

Tässäpä vähän tietoa ja innostuksen alkua. Facebookissa on erittäin hyvä ja kattavatietoinen ryhmä, johon kannattaa ehdottomasti liittyä, jos alkoi bokashointi kiinnostaa. Loppukesästä sitten nähdään miten mainio sato saadaan bokashin lannoittamista tomaateista ja kurkuista <3