keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Lomalla


Meidän perhe kävi mini rantalomalla


Rantakelit eivät vaan oikein osuneet kohilleen. Saapumisiltana yritimme lasten kanssa käydä vähän rannalla kävelemässä. Mökille palasimme suu täynnä hiekkaa. Ensimmäinen yö nukuttiin kaikki oikein hyvin tuulen vinkuessa mökin nurkissa


Aamulla lähdimme aikaisin satamaan, siellä lokit jo odottelivat aalonmurtajalla kalastusaluksia saapuvaksi


Maukkaan saaristolounaan jälkeen päätimme kiivetä majakkaan. Ja sinnehän me kiipesimme koko porukka, 25 metriä, 110 porrasta. Lapset lähinnä juoksivat portaat ylös ja täytyy myöntää, että portaiden yläpäässä alkoi jo itsellä vähän hapottaa jaloissa, minulla oli nimittäin n. 10 kilon lisäpaino rintarepussa :)


Pienet päikkärit mökillä ja lähdimme lasten kanssa katsastamaan uudestaan rantatilannetta


Tuulihan siellä 


Mutta siihen jäivät kengät 


Ja kohta oli tämän näköisiä varpaita kolme paria



Ei tahtonut äiti pysyä mukana vauhdissa, jäi kuvattavaksi vain pieniä jalanjälkiä


Ja hienoja...


...luonnon taideteoksia


Lopulta illalla, kun lapset olivat koko päivän puhuneet, että on pakko päästä uimaan niin sitten mentiin uimaan


Aarteen etsintää


Ja ilmahan oli oikeasti tämä, onneksi viime hetkellä heitin matkalaukkuun pienimmäiselle paksumman nallepuvun, ei olisi muuten pieni tarennut


Viimeisenä lomapäivänä poikettiin vielä vauhtipuistossa. Ja siellähän ne, maatilanlapset heti asianytimessä :D <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti