keskiviikko 21. elokuuta 2013

Projekti verannan kasvojenpesu


Ja tästähän se ajatus sitten lähti....
Verannalla tarvittiin enemmän ja toimivampaa säilytystilaa. Ystävä toi keväällä kangaskassin kun oli tehnyt inventaarion omassa kangaskaapissaan ja siellä kassissa oli kunnon pala tätä ihanaa patjakangasta ja se innosti suunnittelemaan eteiseen uutta ilmettä


Tästä lähdettiin liikenteeseen. Tuosta ikkunan alta on tässä kuvassa jo keretty siirtää sohva vastakkaiselle seinälle. Katto ja seinät on maalattu jo aikaa sitten valkoiseksi. Silloin kun muutimme tänne niin eteinen oli kokonaan lattian väristä paneelia


Sohvan vanha ilme. Sohva on löytynyt meidän mökiltä venevajasta. Veikkaisin, että tämä on joskus ollut jonkun pienen pinnasänky. Löydettäessä se oli aika räikeän mintunvihreä. Se sai jo silloin yllensä vaalean sinisen sävyn ja on palvellut eteisessä oikein hyvin


Sohvan uusi raikas ilme! Yleensähän kai patjakankaissa raidat on pitkittäin, mutta nyt piti soveltaa vähän, että sain kankaan riittämään ja raidat on nyt poikittain. Mutta kangas toimii mielestäni oikein hyvin myös näin päin


Ja lattia, siitä tuli vaalea siniharmaa Tikkurilan lattiamaalilla, sävy oli muistaakseni Valkama


Lapsiperheen arjesta muistutuksena lattiasta löytyy muutama pieni kengän jälki. Eräs pieni mies ehti siinä tepastella ennen kuin maali kunnolla kuivui, eivätkä jäljet kokonaan peittyneet vaikka maalasin uudelleen päälle, mutta nehän ovat vain elämää ja pysyvät muistona meille pienistä jaloista <3 Voi poitsu joskus sitten isona mallata kenkää jäljen viereen :)


Tämä kesä on ollut löytöjen aikaa. Ihmettelen aina sisustusohjelmia katsoessani, että kuinka ihmeessä niissä aina rannalle lähdettäessä löytyy joka kerta jotain sisustukseen sopivaa. No kerrankin se sattui omalle kohdalle. Myrsky oli tuonut mökkirantaan tällaisen ajopuun. Nostin sen kuvumaan tietäen heti, että siitä tulee jotain ja niinhän siitä tuli ja tykkään itse tosi kovasti


Sohva jää nyt oikealle kun se ennen oli vasemmalla puolella. Lattialla anopin kutomat matot


Pienten sydänkoukkujen tilalle tuli nyt kunnon naulakko ja hylly, jonka päälle saatiin jokaiselle lapselle oma kori. Home- kyltti Kärkkäiseltä. Uusien verhojen ihana ruusu kangas Fabriinasta


Ja vanhalle sohvan paikalle tuli nyt mukavasti tilaa nuorimmaisen vaunuille


Ja minä, joka "en koskaan löydä kirppareilta mitään" olen tänä kesänä löytänyt vaikka mitä! Tämä ihana vanha penkki tuli vastaan samassa paikassa, mistä löysin vanhan ompelukoneenkin. Ja tämä on aivan täydellinen tähän kohtaan. Mietin aluksi, josko maalaisin penkin, mutta ei, taidan jättää sen ihan noin vain, kauniisti vanhan näköiseksi. Veranta on tällä hetkellä mun lempi paikka, enkä ole ainut joka siitä tykkää, myös koirakamu viihtyy täällä. Monesti rupean katseleen, että minne se on mennyt piiloon niin melkein aina se löytyy täältä. Myös pienimmäin prinsessa jostain syystä löytyy aina täältä, jos on jossain hukassa. Verannalla on ilmeisesti hyvä karma :D

2 kommenttia:

  1. Näyttää ihanalta :) Tuo penkkihän sopii täydellisesti tuon kyltin ajopuun väriin, joten ihan hyvä ratkaisu jättää maalaamatta. En yhtään ihmettele, että viihdytte tuolla!

    VastaaPoista
  2. Hyvä että et maalannut penkkiä ;) Monesti vanhat huonekalut ym pilataan maalilla. Eivät ole enää vanhoja. Ajan täytyy näkyä vanhoissa jutuissa. Ihanan raikas eteinen.

    VastaaPoista