Yhden maitopurkin tarina

Vuosisadan lumimyräkkä pauhaa ulkona, mutta sisällä kynttilät loistavat, leivinuunissa räiskyy tuli. Lapset nukkuvat hymy kasvoillaan. Ihana joulun tunnelma leijailee tuvassa. Kohta saan käpertyä miehen kainaloon sohvalle lukemaan joululahjakirjaa... RÄPS.....

-Sähköt poikki, mies soittaa iltatarkilta navetalta. Lähden laittaan aggregaattia traktorin perään, hieho näyttää tekevän poikimista, ehkä on parasta, että tulet tänne. Haikeana jätän tuvan lämpimän tunnelman ja vedän vielä kerran tälle päivälle navettavaattet päälleni. Mummu kömpii sohvallemme nukkumaan talon toisesta päästä. Avaan ulko-oven ja lumi piiskaa kasvojani. Lunta tulee niin sakeasti, että en enää erota äsken navetalle menneen mieheni askelia pihapolulla.

Pujahdan pilkkopimeään navettaan, siellä on rauhallista. Tasainen rouskutus kantautuu korviini. Jouluyö, ajattelen. Haparoin poikimakarsinalle, erotan, että hieho makaa ja puuskuttaa raskaasti. Juttelen hieholle hiljaa ja rauhallisesti.  Pihalta alkaa kuulua traktorin ääntä, pian valot syttyvät ja mies kompuroi ovesta sisään. Alamme tarkastella hiehon tilannetta, kovasti se työnnättää, mutta mitään ei näytä tapahtuvan. Mies käy pesemässä kätensä ja pikaisen tarkastuksen tulos on, että jotain sieltä on tulossa, mutta ei niin niinkuin pitäisi, vasikka tuntuu olevan aivan sikinsokin mahassa. Mies yrittää löytää etujalkaa, mutta ei meinaa löytää. -Yritä sinä, hän ähisee. Yritän, mutta ei onnistu, vasikka on jotenkin hassusti samaan aikaan tulossa, mutta silti kovin kaukana. Yritämme vuorotellen saada vasikan jalkoja oikeaan tai edes johonkin järjestykseen. Lopulta mies tuuma, 

-Ei auta, on se soitettava lääkärille. Mies lähtee toimistoon soittamaan, minä jään hiehon seuraksi. Jaksa vielä hetki ystävä hyvä, kyllä me tästä selvitään.

Mies tulee takaisin. Päivystävä eäinlääkäri on se piirin kauimmaisin, joten eipä tässä auta muu kuin odotella ja toivoa, että lääkäri pysyy tiellä ja pääsee perille asti lumimyräkässä. Tunti on pitkä aika odotella kun et voi itse auttaa mitenkään. Vihdoin auton valokeila piirtyy ikkunaan, lääkäri rymistelee sisälle - Kyllä oli paha keli.

Ja sitten aloitetaan. Tutkittuaan tilanteen ei lääkäriäkään kovin hymyilytä, ja kyllä hän kovan työn saa tehdäkin. Hikisiä minuutteja virtaa aika monta. Lopulta lääkäri saa yhden etujalan kaiveltua esille, ja sieltä se pikkuhiljaa tulee, meidän jouluyön ihme

Lehmävasikka, suloinen kuin karamelli, pikku Joulutar. Hieho nousee reippaasti ylös ja alkaa tutkia uutta tulokasta, ynisee ja nuolee. Jätämme kaksikon rauhaan. Vilkaisen kelloa, vartin yli  kaksitoista. Kahlaamme sisälle. Tarjotaan eläilääkärille kuumaa glögiä ja torttuja. Tuli niin kaukaakin, kivat kilometrikorvaukset, iltalisä, pyhälisä, päivystyslisä, normaalin laskun lisäksi. Vaikka empä vaihtaisi osaa lääkri kanssa muuten kuin laskun suhteen. Itsesä voisi nyt palkita ehkä saunalla, se voisi vielä olla vähän lämmin. Vilkaisen uudelleen kelloa, kyllä suihku saa nyt riittää, pakko päästä nukkumaan, kello soi taas noin viiden tunnin päästä.

Joulutar kasvaa hienosti oman emän maidolla, on oikein soma vasikka, pitää muistaa tilata uusi purukuorma, että riittää kuivikkeita. Samalla lähetän toivomuksen jonnekkin, että ensi kesänä saataisiin hieno viljasato, että oljetkin riittäisivät.

Kevät alkaa kolkutella, pitää hankkia siemenet. Purukuormia on tilattu jo useampi uusi satsi. Koneita kunnostellaan innolla, kohta päästään pellolle. Sitten koittaa se kevään ensimmäinen päivä, joka on tarkkaan säätiedoista etukäteen räknätty, nyt sinne pellolle päästään. Lanta leviää ja se varma kevään tuoksu on ilmassa, ihanaa! Sitten kynnetään ja kylvetään ja kynnetään vähän lisää ja kylvetään vähän lisää.

Joulutar pääsee viettämään kesää laitumelle muiden teinien kanssa. Navetta pestään ja puunataan. Vettä viedään laitumelle, siellä ne nauttii, teinit! Juhannuksen tienoilla alkaa jo isännän jalkoja poltella, pitäisi päästä rehuntekoon. Ja mikä ihme, juhannuksena on täydellinen rehuntekoilma. Ja paalia syntyy ja paalia kannetaan pellon reunaan. Viedään lasten kanssa juhannuskahvit pellonreunaan. Siinä me istutaan rivissä suuresta pienimpään, hiljaa istutaan ja nautitaan maisemasta.

Eräänä heinäkuun yönä teinit ovat päättäneet lähteä tutkimusmatkalle. Niitä sitten jälestetään pitkin peltoja, meneehän se kesäyö niinkin laskematonta aurinkoa ihastellessa ja teinejä paimentaessa. Seuraavana päivänä on tiedossa vähän aidan korjuuhommia.

Ja niin joutuu elokuu ja toista rehusatoa kerätään. Sitten asetellaan jo puimuria tulille. Joulutar ja muut teinit ovat varttuneet ja vankistuneet kesän aikana. Taas ois tilattava uus purukuorma. Viljaa puidaan ja kuivataan, murskataan ja säilötään siiloon. Syystöiden alkaessa pellolla, Joulutar ja muut teinit palaavat navettaan. Ne ovat jo hienoja nuoria hiehoja. Vanha tuttu tuoksu lopettaa peltotyöt syksyllä.

Itsenäisyyspäivä, pyhääkin pyhempi päivä. Ja niin se vaan näyttää, että meidän Jouluttarella on kiima. Ja pitikö sen just itsenäisyyspäivä valita, sillon kun ei siemetäjät kule. Se on vaan tilattava siementäjä huomiselle ja toivottava, että vielä tärppää. Sitä ku ois näppäränä tyttönä käynyt koulutuksen niin sitähän vois pyhäpäivän ratoksi siementää itse, vaan kun ei ole semmoselle kurssille kerennyt. 

Siementäjän käytyä jännätään. Uusia kiiman merkkejä ei ilmaannu ja helmikuun paukkupakkasilla eläinlääkäri tulee tekemään tiineystarkastuksia. Joulutar on tiine, mahtavaa!!! Saadaan syysvasikka. Jolutar syö ja kasvaa, kasvaa ja syö. Kevättyöt alkavat pellolla, rehu tehdään taas juhannuksena, millonkahan tuota ehtis viettää juhannusta ihan vaikka vaan mökkilaiturin nokassa. 

Joulutar on jo aika pyöreä, se saa liittyä muiden mammalomalaisten mukaan. Mammalomalaiset köllöttelee ja syö, ottavat lunkisti. Poikimisen aika alkaa lähestyä, tarkkailen Joulutarta monta kertaa päivässä. Eräänä sunnuntai iltana Joulutar näyttää siltä, että nyt on aika siirtää tyttö poikimakarsinaan omaan rauhaan. Aamulla kun kurkistan navettaan niin siellä odottaa ihana näky, pieni vasta syntynyt nukkuu vasten emänsä kylkeä. Kaikki on mennyt hyvin ja ihan itsestään. Kehun Joulutarta kuinka hienon pienen vasikan se on saattanut maailmaan. Joulutar on ihan selvästä samaa mieltä ja ynähtää liikahtavalle vasikalle. Olen onnellinen, vuoden ja yhdeksän kuukautta olen herännyt lähes joka aamu, (puoli kuudelta) ja joka ilta huolimatta siitä oliko viikonloppu tai joku pyhä, hoitamaan tätä ihanaa kaveria, joka nyt on niin taitava hoitaja. 

Ja lopulta koittaa sekin aamu kun Jouluttaren maito hurahtaa ensimmäisen kerran tilasäiliöön. Illalla maitoauto hakee sen ja kuljettaa meijeriin. Siellä se pakataan purkkiin. Rekka vie maidon kauppaan, kauppias nostaa maidon hyllyyn. 

Asiakas seisoo kaupan maitohyllyllä, käsi jo ojentumassa maitopurkkia kohden kun hänen silmänsä hipaisevat hintalappua. -Ai hitsi ku kallista, en otakkaan, siellä ne vaan nostelee tukia ja vetää lonkkaa...

Onneksi en ole ihminen, joka kovin paljon kuluttaa elämäänsä sen pohtimiseen mitä muut minusta tai tekemisistäni ajattelevat. Ja niin, itse olen ammattini aikanaan valinnut, en ehkä juurikaan ihan oikeasti tietoisena siitä kuinka sitovaa työtä tämä on. Mutta silloinen tietämättömyyteni luettakoon kai miehen onneksi. Kenelle se nyt muuten navetassa heittelisi lentosuukkoja avantista rehua jakaessaan ja huikkaisi lypsyn lomassa -Kuule kun musta tuntuu, etten enää ollenkaan pärjäis ilman sua <3