Tämä voisi olla minun omakuvani, kun en sellaista ole täällä julkaissut :) Latasin eilen illalla lasten syntymäpäivillä otetun yhteiskuvn lapsista facebookiin ja siihen tulleiden kommentointien kautta rupesin vähän tarkemmin mietiskelemään tätä kulunutta alkuvuotta. Kuten jo täällä aikaisemmassa postauksessa olen todennut niin alkuvuosi ollaan otettu rauhallisesti ja hidastettu vauhtia.
Aluksi tuntui, että mitään ei tapahdu, sama vanha kiire ja hulina jatkuu vaan, eikä energiaa saa ladattua sen enempää kuin ennenkään. Mutta nyt neljän kuukauden jälkeen päätöksestä hidastaa vauhtia, huomaakin että kyllä se sittenkin onnistuu. Lasten synttärikuvasta huomasin, että olin ehinyt laittaa tytöille nätit kampaukset ja olin jopa itse kerennyt pukea juhlavaatteet päälle ja laittaa oman tukan kiinni (näitä en yleensä ihan ehdi). Sitten meillä oli jopa ihan vain aikaa odotella vieraita
Ja näin voi käydä, jos jättää vaimon kotiin 5 päiväksi ilman autoa ja nettiä. Eli kalusto muutti väriä ja valostutti kotia ihanasti. Tämä netti on yksi aikasyöppö. Kuten ehkä blogin päivitystahdista on voinut huomata, olen myös viettänyt aikaani huomattavasti vähemmän tietokoneen ääressä. Ja kun mies lähti reissuun ja vei mokkulan mennessään niin tällaiseenkin duunaukseen oli aikaa lasten mentyä nukkumaan :D
Kalustohan oli ennen duunausta maitokahvin värinen. Ei kuitenkaan mennyt maalaus ihan niin kuin Strömssöössä, mutta tykkään silti lopputuloksesta. Hioin pöytälevyn ennen maalausta, ei olisi kannattanut! Penkkejä en hionut ja maali tarttui niihin paljon paremmin ja peittävämmin. Pöytä piti maalata viiteen kertaan ennen kuin puun keltaisuus ei puskenut maalin läpi! Penkit maalasin vain kahteen kertaan
Tässä vielä nämä ihanat rakkaista rakkaimmat juhlijat. Ihana viettää näiden rakkaiden kanssa hyviä kiireettömiä hetkiä <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti